torstai 23. lokakuuta 2008

Perun puheitani

Niinhän siinä sitten kävi, että juuri kun olin edellisessä tekstissäni kertonut villasukkien mallin olevan omani, tajusin ettei se oikeasti näin olekaan. Istuin nimittäin toissa päivänä ystäväni Rouva P:n luona iltakahvilla ja hän esitteli löytämiään aarteita; vuosien 1975 ja 1976 Kauneimmat käsityöt kirjoja. Leuka tippui lattialle ja hämmennys valtasi pienen mieleni, kun löysin toisen kirjan sivulta täsmälleen samoin neulottujen sukkien ohjeen ja mikä kummallisinta, varren kuviokin oli lähes sama. Joten se siitä omasta designistani :D... parempi tuuri ensi kerralla!!! Nana

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Neulehistoriaa

Piipahdin pitkästä aikaa toissa viikonloppuna vanhempieni luona ja sain kuvattua pari äidilleni tekemää neuletyötä. Villasukat on neulottu 7 veljestä langalla. Sukkamallin idea on omani, mutta varteen neulotun kuvion kaivelin arkistoissani olevista kirjontamalleista. Päätin yhdistää säärystimet ja sukat. Varren kuvio-osa on ensin neulottu sileällä neuleella ja sen jälkeen neule on käännetty "nurinpäin". Tämän jälkeen sukka on neulottu normaalin sukan tapaan. Samanlaiset sukat olen neulonut itselleni, siskolleni ja ex-lankomiehelleni. Varren kuvio on vain erilainen jokaisella, esim. sisarellani on tassun kuvat koiraharrastuksen vuoksi ja ex-langollani varressa loikki jänis metsästysharrastuksesta johtuen.

Tänä keväänä neuloin äidilleni tuon vihreän neuletakin. Äitini oli löytänyt ihanan pehmeät langat ja sopivan neuletakin ohjeen, mutta ei pystynytkään itse takkia neulomaan kipeiden käsiensä vuoksi. Hän tarjosi minulle lankoja, että voisin neuloa niistä jotkin itselleni. Otin langat, mutta ehdotin, että voisin neuloa äidille tuon takin. Niinpä minulla oli äitienpäivänä kotiin viemisiä :D

Syksyn tunnelmia

Niin se vaan on syksy tullut vähän yllättäin allekirjoittaneelle ja blogin päivityskin on jäänyt hunningolle kaikkien työkiireiden keskellä. Eipä toinna valittaa, syksyn aika sopii minulle vallan mainiosti. Lasityökurssit ovat taas alkaneet ja tämän syksyn teemoina on lasikorukurssi sulattaen ja mosaiikkihommat, joten puuhaa riittää. Kursseilla tehtävien lasitöiden lisäksi olen luvannut ystävälleni A:lle tehdä saunan ikkunaan yhden kissa-aiheisen tiffanytyön ja omassa pikku pikku laatikossani minulla on liuta enkeleitä tinausta vailla.

Syksyisin tulee aina kaivettua omat lankavarastot esille ja tehtyä inventaario käsityötarvikkeista ylipäänsä. Tässä inventaariossa löytyi ainoastaan kaksi keskeneräistä työtä. Toinen on virkattava pontso ja toinen ristipistotyö. Kumpikin näistä on saanut alkunsa kaksi vuotta sitten. Ristipistoina teen koristenauhaa pellavapyyhkeisiin ja tämän työn päätin suosiolla jättää "ei mitään tekemistä" -tilanteeseen. Pontson suhteen aloin kuitenkin aktiiviseksi ja niinpä olenkin virkannut monen monta kukkakuviotilkkua valmiiksi. Tarkoitus on saada kyseinen virkkuu valmiiksi ennen kuin aloitan mitään muuta.

Puutarhapuuhia olen myös hieman saanut tehtyä. Rakkaan mieheni ansiokkaalla avustuksella kohosi pihallemme jo kauan haaveenani ollut heinäseiväsaita. Hyvällä tuurilla ja sukulaisen avustuksella sain ostettua todella hyväkuntoisia seipäitä. Seipäiden alaosat, jotka tulivat maata vasten, öljysimme puuöljyllä. Ajatuksena oli josko ne kestäisivät maan kosteutta paremmin. Aidan pystytolpat kiinnitettiin metallisiin "aidanjalkoihin" (en tiedä niiden virallista nimeä), jotka ensin iskettiin maan uumeniin. Aidan viistoseipäät on kiinnitetty pitkin ruuvein. Aidasta tuli täydellinen ja odottelenkin jo kovin ensi kevättä, jotta pääsen toteuttamaan suunitelmiani aidan suhteen. Nana