maanantai 18. elokuuta 2008

Häähumua

Vesisateen saattelemana minusta tuli sitten Rouva viime lauantaina. Sateesta huolimatta meille paistoi aurinko koko päivän ja kaikki sujui suunnitelmen mukaan. Tämän hetkistä olotilaa kuvaa parhaiten vanha klisee "väsynyt, mutta onnellinen". Niinhän se yleensä menee, että pitkään valmistaudutaan johonkin jota odottaa, odotettu hetki menee nopeasti ja sen jälkeen tulee raukea tyhjä olotila sillä tavalla hyvässä mielessä. Näin kävi meillekin.

Pitkästä aikaa oli ihana päästä puuhastelemaan ja näpertelemään omilla pikku kätösillä. Kutsut sekä ns. ohjekortit valmistuivat Rouva P:n avustuksella ja hääohjelmat sekä hääkarkit puuhastelin itse. Hääohjelman sisällölliseen antiin sain apua toki mieheltäni. Kutsuihin sain idean, taaskin Rouva P:n avustuksella, varmaan jokaisesta askarteluliikkeestä löytyvästä korttimallista, mutta minkäs teet... malli kun viehätti silmää niin se sitten viehätti :D. Kuvasta näkyy millainen lopputulos näpräilyistä syntyi.

Pakko on tähän loppuun tunnustaa, mieheni lievällä painostuksella, miten tällä hetkellä tekstiä kirjoitan. Asiahan on niin, että turhamaisuuttani teetin itselleni äärettömän kauniit ja täydelliset rakennekynnet. Täytyyhän "rinsessapäiväksi" hieman satsata hömppäjuttuihin!!! Todellisuudessa tämänpituiset kynnet, kun minulla nyt on, ovat todella epäkäytännölliset ja normaalia elämää rajoittavat ulokkeet. Kuten voit arvata, läppärin näppäileminen ei myöskään ihan ongelmitta suju. Kynnet ovat yksinkertaisesti tiellä!!! No minäpä arvelin, että kirjoittamista helpottaisi ja nopettaisi jos ottaisin sormiini kaksi kynää, yhden kumpaankin käteen, ja näpäilisin kirjaimia nällä kynillä. Voin rehellsesti paljastaa, että tämä kynäkikka toimii vaikkakin herättää hilpeyttä kanssa-asujassa :D. Nana

2 kommenttia:

Puputar kirjoitti...

Voi kääk, nauran ihan kippurassa vedet silmissä tuolle sun kirjoitusjutulle... Sieluni silmin näen sinut kaikkine kynsinesi kynien kanssa naputtelemassa konetta =D. PS. Pupullakin oli hauskaa!!!

Nana kirjoitti...

Juu kyllähän tuo kieltämättä hieman koomista oli, mutta käytännöllstiä ennen kaikkea!!!